Tervetuloa Syksy

Aamuisin bussipysäkillä sen voi aistia siitä, miltä ilma tuoksuu ja viimeistään viilenevät illat antavat varmuuden; kesä on ohitse ja syksy tekee tuloaan. Alkaa olla siis aika etsiä esiin huivit, hatut, ohuet sormikkaat, lämpöiset neuleet ja vaihtaa varvassandaalit bikereihin. Muutaman kesämekon aion kuitenkin vielä jättää varmuuden vuoksi esille (ihan vaan koska lämpimät syysillat) ja kaivaa kaapin perukoilta esiin paksummat sukkahousut. Vaikka olenkin ehdottomasti kesäihminen, niin syksyssä on aina jotakin sellaista, että otan sen joka vuosi innolla vastaan. 

Tänä vuonna kesä ei ole ollut kovin kummoinen; sadetta on piisannut eikä aurinkoisia päiviä ole ollut liiaksi. Kesälomansa Suomessa viettäneet voivat varmasti allekirjoittaa tämän. Itse vietin kesälomani jo toukokuussa ja sain nauttia auringosta ja lämmöstä melkein jokaisena lomapäivänä. Onnistuin jopa hankkimaan hieman väriä muuten niin kalpoiseen olemukseeni ilman palamista tai etelänlomaa. Olin onnekas! :) Loppu kesä onkin sitten mennyt töissä ja ne ainoat lämpöiset ja aurinkoiset päivät kesä-heinäkuussa sekä elokuun alussa hikoilin työvaattet päällä. Ehkä siksi syksyn mukanaan tuoma viileys tuntuu juuri nyt niin ihanalle ja tervetulleelle. 

Vaikka syksy tuokin mukanaan lisää sadetta ja viileää ilmaa, tuo se myös paljon muuta. En malta odottaa kuinka puut muuttavat maiseman yhdeksi isoksi väri-ilotulitukseksi, jossa toistuu keltainen, oranssi ja punainen. Ja kuinka maa peittyy ruskan värjäämiin lehtiin. Juoksukärpänen puraiseekin minua yleensä syksyisin juuri sen vuoksi, että ulkona on niin kaunista ja kirpeää syksy ilmaa on ihana hengittää. Syksy saa aikaan myös sen, että haluaa kokeilla uusia juttuja ja se näkyy yleensä isona piikkinä alkavissa ryhmäliikunnoissa ja lisääntyneinä salikävijämäärinä; ihmiset heräävät kesäkoomasta. ;) Syksy on juuri sitä aikaa kun tehdään elämäntapamuutoksia ja löydetään uusia (jopa elinikäisiä) harrastuksia. Itsekin olen menossa tänään kokeilemaan jotakin uutta, mutta siitä myöhemmin lisää. ;) 

Syksy antaa myös virallisen luvan pysyä silloin tällöin vain kotona, sytyttää kynttilöitä, kääriytyä vilttiin ja laittaa jokin kauhuleffa pyörimään. Syksyiset möllötyspäivät ovat parhaita. :) Niiden vastapainona odotan jo kovasti kaikkia niitä syksyn mukanaan tuomia juhlia (eräät kuuluisat Halloween -pippalot erityisesti mielessä ;)) sekä rentoja illanviettoja ystävien kanssa. 

 

Syksyisiä pikkupakkaspäiviä odotellessa...

<3 Hanna

-Hattu: Zara, Takki: Cubus, Farkut: Guess, Kengät: Converse-

Pikkuveljet

Tämä kuukausi on ollut ja tulee olemaan kiireisin pitkään aikaan; töitä on todella paljon ja siihen pitäisi vielä saada mahtumaan treenaaminen, ystävien näkeminen, muutama möllötyspäivä ja olisihan sitä muutama leffakin, jonka haluaisin ehtiä käydä katsomassa. Lisäksi perhettäkin olisi mukava päästä näkemään välillä. Koska välimatkaa on yli 100 km, en näe perhettäni viikoittain tai välttämättä edes kuukausittain. Ikävä on välillä kova. Onneksi kuitenkin tänään sain hieman lievitystä tuohon ikävään, sillä pikkuveljeni, tuolta 100 kilometrin takaa Valkeakoskelta, tulivat kyläilemään ja samalla auttamaan isosiskoa pienessä remppahommassa. 

Itsetehtyjä täytettyjä croisantteja ja kuulumisten vaihtoa ennen remppahommia.

Minulla on kaksi pikkuveljeä, joista toinen on minua vuoden verran nuorempi ja toinen neljä vuotta nuorempi. Näiden kahden poitsun kanssa kasvaminen on ollut vähintäänkin mielenkiintoista. En missään vaiheessa muista, että olisin erityisesti halunnut itselleni pikkusiskon tai edes kaivannut sellaista. Olen monesti miettinyt olisinko kuinka paljon erilainen, jos olisin kasvanut pikku- tai isosiskon kanssa. Mahdollisesti ehkä jonkinverran. Mutta siinä tapauksessa en olisi leikkinyt poikien kanssa sotaa lähimetsässä (Olisinko edes mennyt myöhemmin armeijaan?). En ehkä luistelisi hokkareilla (En ole koskaan osannut luistella kaunoluistimilla, eikä niillä olisi poikien perässä jääkiekossa pysynytkään. Olisinko koskaan alkanut pelaamaan ringetteä?). Emme olisi katselleet yömyöhään (osaksi salaa) showpainia telkkarista ja menneet sitten aamulla väsyneinä kouluun. Emme olisi koskaan viettäneet lauantai-iltoja pelaillen Nintendoa tai Playstationia sipsien ja limun kera. Emme olisi koskaan leikkineet rosvoa ja poliisia naapuruston muiden lasten kanssa tai rakentaneet majaa metsään. Vesisodat olisi saattaneet jäädä leikkimättä. Enkä olisi koskaan ollut todella kateellinen pikkuveljilleni siitä, että he saivat joululahjaksi Prätkähiiret -figuureja ja minä en. Paljon asioita olisi jäänyt kokematta ja ihania lapsuusmuistoja syntymättä.

Kahden veljen kanssa kasvaminen ei tietenkään aina ollut yhtä juhlaa. Välillä otettiin todella lujaa yhteen ja vihattiin vuoron perään toisiamme. Jompikumpi saattoi lainata pyörääni joko luvan kanssa tai ilman ja palauttaa sen sitten tuhannen palasina tai ehkä vain kumi puhjenneena ilman, että edes kertoi siitä. Alikersantti isosisko yritti kovasti komentaa alokas pikkuveljeä myös kotioiloissa, joka ei luonnollisestikaan toiminut kovin hyvin. Kyllä, olin vanhemman pikkuveljeni kanssa puolen vuoden ajan samaan aikaan suorittamassa asepalvelusta. Isää ja äitiä tarvittiin välillä erotuomarin rooliin kun televisiokanavan valinnasta syntyi ilmiriita. Noina hetkinä olisin mielelläni vaihtanut veljeni pois ja ajattelin kuinka helppoa elämä olisikaan ilman heitä. Kuitenkin mitä vahemmaksi on tullut sitä enemmän on oppinut arvostamaan heitä. Nuo kaksi ovat olleet aina minun puolellani ja olen aina saanut heiltä apua kun olen tarvinnut. Välillä pyytämättäkin. 

"I might fight with my siblings. But once you lay a finger on them, you will be facing me"

Tänään veljeni ajelivat Espooseen, koska minun piti saada uusi peili seinälle. Olisin ehkä osannut itsekin tarkistaa meneekö juuri siinä kohdassa, johon peilin haluan, sähköjohtoja, porata reiän, ruuvata ruuvin seinään ja nostaa peilin paikoilleen. Myönnän kuitenkin sen, että veljiltäni meni tähän koko hommaan ehkä se viisi minuuttia, kun itseltäni olisi varmasti mennyt ainakin puoli tuntia.

Yli kymmenen vuotta sitten en olisi mitenkään uskonut, että kaiken mahdollisen palasiksi laittavat ja hermoja kiristävät veljeni ovat juuri ajaneet yli 100 kilometriä minun luokseni ja seisovat nyt asunnossani porakoneen ja muiden työkalujen kanssa. Lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen.

Ehkä jo näin 28-vuotiaana voi myöntää etten olisi nyt tässä ilman noita kahta.Veljiltäni olen oppinut: Älä koskaan anna periksi. Puolusta itseäsi, äläkä anna kenenkään kiusata. Pienet kolhut ei haittaa (ei voi sattua, ei tule edes verta ;) ) Ei se ole niin vakavaa, relaa joskus (tämä kyllä saattaa useimmiten unohtua). Älä yritä ymmärtää kaikkea/kaikkia, koska ei sinuakaan voi kukaan täysin ymmärtää. Olet tyttö, mutta ihan ok sellainen. 

En vaihtaisi veljiäni koskaan pois!<3

"The greatest gift our parents ever gave us was each other"

Ihanaa viikon alkua!

<3 Hanna

Ratsailla taas maaston muodossa

Yleensä maanantait ovat mulle mukavia päiviä, pääseehän illalla ratsastamaan. Eilen kuitenkin väsytti enemmän kuin pitkään aikaan ja fiilis oli myös sen mukainen. Päätin kuitenkin kääntää auton keulan kohti Keravaa ja Enjalan tallia. Jo ajomatkalla Espoosta Keravalle laskin tunteja siihen että pääsee suihkuun ja nukkumaan, ei siis mikään paras lähtökohta orientoitua ratsastustunnille. Tuntilistan luona kuitenkin väsynyt mieleni sai vitamiiniruiskeen, koulukiemuroiden sijaan tunnin aiheena olikin maasto, ja vielä parempaa, heppana maailman paras suomehevonen Vautsi.

Maastoon suuntasi oikea suomenhevosseurue, harmonian rikkoi ainoastan pohjoisruotsinhevonen Lucas ja puoliverinen Atte. Alkutunnin vaeltelimme käynnissä ja ravissa pelto- ja metsäpätkiä nauttien elokuun illan tunnelmallisesta fiiliksestä. Vautsiin sai heti hyvän kontaktin, 23-vuotiaaksi kääntyvä vanha pappa liikkui omalla moottorilla eteenpäin tyytyväisenä ja rentona. Pari kertaa tuli erimielisyyksiä siitä onko kyseessä treeni vai rento eväsretki, mutta hetken keskusteltuamme pääsimme asiasta yhteisymmärykseen ja treenimoodin päälle. Samanlaisia ajatuksia taisi olla takana tulevalla Mari suokilla joka näki maaston loputtomana buffetpöytänä.

Tunnin päätehtäväksi maastossa opettaja Heli oli suunnitellut yksilötehtävänä suoritettavan "radan". Aluksi ratsukon piti ravata pätkä hiekkatietä, kääntyä ympäri ja laukata samainen hiekkatienpätkä takaisin jonka jälkeen oli jatkettava laukassa jyrkkään ylämäkeen, mäen päällä tiputtaa raville josta käyntiin ja alamäki alas osaston perään. Halutessaan laukkaosuudella sai hypätä maastoesteen. PV Atte aloitti tehtävän ja oli selvästi katsonut päivällä kenttäratsastuksen osuuden Rion olympialaisissa. ;) Vauhdista päätellen Atte kuvitteli olevansa Keravan sijaan Riossa maasto-osuudella ja ihmetteli varmasti kun yleisö ei hurannutkaan suoritukselle. Vautsin kanssa tehtävä meni rennosti ja hallitusti, vanha pappa kun ei petä koskaan. Laukannosto oli pehmeä ja napakka, laukka hallittua ja mukavaa, minun oli helppo rentoutua ja luottaa heppaan täysin. <3 Vauhti meinasi hieman papalla hyytyä ylämäkeen, mutta hienosti jatkettiin tehtävä loppuun asti. Lopuksi laukkasimme ja loppuverkkasimme kentällä. Kivan maaston ansiosta loppulaukoissa höntsäilimme Vautsin kanssa blondit tukat hulmuen ja oli jopa sääli siirtyä kävelemään vapain ohjin. Tosin en ollut varma kumpi läähätti enemmän, ratsu vai ratsastaja ;)

Kotiin ajaessa pohdin harrastustani. Harva laji on yhtä monipuolinen kuin ratsastus. Samaan aikaan on hallittava oma keho, hevonen ja ympäristö. Jokainen hevonen on ainutlaatuinen tallitavoiltaan ja ratsastettavuudeltaan, tutultakin hevoselta voi löytää uusia ominaisuuksia. Ratsastajana ei ole ikinä valmis. Onnistuminen ja epäonnistuminen ovat usein kiinni pienistä asioista. Ratsastaja ja ratsu ovat inhimillisiä olentoja jolla on hyvät ja huonot päivänsä. Omalla kohdalla epäonnistumiset eivät lannista vaan päinvastoin sisuunnuttavat mutta onnistumiset niin kuin tänään, saavat entistä suuremman palon lajin pariin. Ehkä se oma hevonen. Vielä joskus. Sitten isona. Hyvä ratsastustaito on matka.

Juustomelonisalaatti -reseptivinkki

Erilaiset salaatit ovat helppoja valmistaa ja terveellisiä vaihtoehtoja lounaaksi ja jopa ihan päivälliseksikin. Jokainen onnistuu varmasti. Lisäksi ne ovat helppo pakata mukaan ja syödä vaikka työpöydän ääressä. Tietenkin terveellisyys/keveys kärsii siinä vaiheessa, jos salaatti uitetaan tuhdissa salaatinkastikkeessa, myös käytettyjen raaka-aineiden maku peittyy. Oma periaatteni salaatinvalmistuksessa on, että en lisää salaatin sekaan kastiketta lainkaan, sillä en pahemmin niistä itse pidä. Korkeintaan ehkä oliiviöljyä, chiliä ja/tai pippurisekoitusta. Mutta jos syöjiä on minun lisäkseni myös muita, varaan salaatinkastiketta valmiiksi siltä varalta, että joku sitä haluaa käyttää. Jokainen saa siis itse päättää miten salaattinsa maustaa.

Oma lempparisalaattipohjani on melko simppeli; tammenlehtisalaattia ja rucolaa. Näiden kahden kanssa on helppo yhdistää vaikka mitä erilaisia raaka-aineita. Vaikka vain ihan tomaattia, kurkkua ja broileria. Lisäksi erilaiset juustot käyvät mainiosti. Melonit taas tuovat saalaattiin makeutta ja niistä saa samalla täydennystä elimistön vitamiini- ja kivennäisainevarastoille. Lisänä voin tarjota vaikkapa patonkia, rieskaa tai ruissipsejä, ihan jokaisen oman maun ja mieltymyksien mukaan. Seuraava reseptivinkki perustuukin juuri tuohon lempparisalaattipohjaani:

Juustomelonisalaatti:

1 ruukku tammenlehtisalaattia
1 ruukku rucolaa
1 meloni (pieni vesimeloni/hunajameloni/cantaloupenmeloni/galiameloni)
2 pientä omenaa
Juustoa oman maun mukaan (leipäjuustoa (oma lempparini)/edamjuustoa/vuohenjuustoa/fetajuustoa/halloumi-juustoa tai vaikka erilaisia juustosekoituksia)
Lisänä rieskaa tai ruissipsejä

Revi tammenlehtisalaatti ja rucola tarjoiluastiaan (halutessasi voit sekoittaa joukkoon hieman oliviiöljyä). Pilko kuorittu meloni sopivan kokoisiksi paloiksi. Pilko juusto kuutioiksi sekä myös kuoritut omenat (jos et halua kuoria omenia, pese ne hyvin ennen pilkkomista). Lisää juusto-, omena- ja melonikuutiot tarjoiluastiaan. (Ripottele päälle pippurisekoitusta). Nostele salaatti sekaisin. Rieskat/ruissipsit voi asetella tarjoiluastian reunoille tai erikseen.

Simppeliä ja nopeata :)

Salaatti säilyy jääkaapissa kannellisessa astiassa tai kelmulla peitetyssä tarjoiluastiassa muutaman päivän (ilman kantta tai kelmua salaatti saattaa ottaa makua muista jääkaapissa olevista elintarvikkeista).

Maistuvia salaattihetkiä!;)

<3 Hanna

Karkkipäivä

                         "All you need is candy and maybe a little... well... more candy"

Huomista lauantaita olen odottanut jo pitkään. Kyseinen lauantai tulee olemaan ainut vapaa lauantaini hetkeen, mutta eniten siksi, että näen pitkästä aikaa kahta ihanaa siskosta, joista toisen synttäreitä on tarkoitus viimeinkin juhlistaa. Varsinaisen synttäripäivänsä kun juhlakalu vietti varuskunnan porttien sisäpuolella. Ystäväni siis suorittaa tällä hetkellä naisten vapaaehtoista asepalvelusta. Itsekin armeijan käyneenä olen hänestä enemmän kuin ylpeä. Rohkea nainen! :)

Synttäreitä on tarkoitus juhlistaa tyttöjenillan merkeissä: kuulumisten vaihtoa, ruokaa, juomaa ja kova äänistä naurua (taattua aina kun me kolme vietämme aikaa yhdessä). Ruoka tulee olemaan melko kasvispainoitteista eli sipsit ja muut rasvaiset snacksit eivät pöytään pääse. Yhdestä asiasta tyttöjenillassa ei kuitenkaan luovuta ja se on karkki. :D 

Lauantai-illan herkut ovat peräisin Karkkikauppa Roobertin Herkusta. Itse löysin tämän jokaisen sokerihiiren unelman vasta ihan vähän aikaa sitten sattumalta, vaikka kauppa on Viiskulmassa ollut jo vuodesta 2014, ja olen kävellyt, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin kerran viikossa tämän namuparatiisin ohitse. Onneksi tuona eräänä tuulisena torstai päivänä "eksyin" sisälle asti.

Roobertin herkku on kahden sisaruksen perinteikäs yritys. Heidän isoäidillään oli karkkikauppa 60-luvulta 80-luvulle Iso Roballa, ja näitä perinteitä nykyinen kauppa kunnioittaa. Herkkukaupan näyteikkuna on hyvä esimerkki perinteiden kunnioittamisesta; ilme vaihtuu kuukaudesta ja juhlakaudesta toiseen eikä namuja ole säästelty. Aivan kuten heidän isoäidilläänkin oli. 

Itse ihastuin kauppaan jo heti ovelta. Kassapöydän takaa tervehdittään aina iloisesti ja sisällä tuoksuu erilaisten makeisten sekoitus. Myytävät tuotteet ovat aseteltu siististi ja houkuttelevasti, joten niihin on helppo tutustua. Kaupan yleiseen siisteyteen ja sisustukseen on panostettu niin, että asiakas voi huoletta kauhoa lemppari irtokarkkeja mukaansa ja nauttia samalla aidosta vanhan kunnon karkkikaupan tunnelmasta. Jos perusirtokarkit, eiväthän ne tässä kaupassa ole mitään peruskarkkeja, ole se oma juttu, löytyy Roobertin Herkusta myös paljon muuta, kuten vastajauhettua kahvia, Jelly Belly -kone, tuoresuklaata, virkokkeita, herttaisia karkkikoruja, aivan huippu hyvää pehmistä (tarjolla vain näin kesäaikaan eli vielä ehtii käydä maistelemassa) ynnä muuta.

Tämä hurmaava karkkikauppa on saanut minusta itselleen kanta-asiakkaan. :)

P.S Roobertin Herkku pääsi osaksi myös pääkallofanin ystäväni syntymäpäivälahjaa ;)

Hyvää Viikonloppua! 

<3 Hanna 

Maanantain ratsastustunti

Maanantai. Viikon paras päivä. Ei siksi että heräsin 5.30 töihin vaan siksi että joka maanantai-ilta kokoonnumme tätiporukan kanssa Enjalan tallille nauttimaan heinän tuoksusta ja ennen kaikkea hevosista. Työstressi ja kiire saavat kyytiä kun mahtava opettajamme Heli laittaa meidät tuuppaamaan koulukiemuroita tai harjoittelemaan hyvää hyppytekniikkaa. En ole koskaan aiemmin ratsastanut ryhmässä missä vallitsee lämmin, iloinen ja kannustava tunnelma.

Eilisellä tunnilla sain työskennellä yhdessä tutun ja turvallisen Lucas hevosen kanssa. Meillä onkin takana monta yhteistä ratsastuskilometriä niin maastossa, koulussa ja esteillä. Lucas on pohjoisruotsinhevonen ja hieman raskasrakenteinen, mutta erittäin herkkä ja osaava ratsu. Seitä ratsastaessa täytyy muistaa olla päättäväinen, sillä Lucas kyllä ymmärtää minkä verran töitä kannattaa tehdä.

Lucas oli valmiina tunnilla joten se oli hyvin lämmitelty kun meidän tuntimme maneesissa starttasi. Aiheena oli pysähdykset, pysähdyksistä siirtymisen ja peruutukset. Aloitimme käynnistä pysähtymisillä joten vatsalihakset saivat heti töitä. Pysähdykset sujuivat ihan kivasti, mitä nyt muutaman kerran Lucas yritti hiipiä pysähdykseen kun en ollut ajoissa hereillä. Sitten jatkoimme tehtävää siten että lyhyellä sivulla merkin kohdalla pysähdys, siitä ravinosto. Tässäkin olisin voinut olla napakampi pohkeen kanssa jotta siirtyminen raviin olisi ollut sujuvampi. Lopulta etenimme peruutuksiin ja siitä laukannostoon. Minulla oli eilen ongelmia oikea painopisteen löytämisessä mikä vaikutti heti peruutuksen onnistumiseen. Lucas tajusi myös ennen omaa vuoroaan edessä olevan laukannoston joten peruutukseen keskittyminen ei sujunut, ei sitten millään. Lopulta saimme muhkeita peruutusaskelia ja siitä rytinällä laukkaan. Vaikka peruutukset menivät penkin alle, laukannostot olivat oikein hyviä ja siistejä. Loppuravissa Lucas oli mukavasti kuulolla ja taipui kulmiin kivasti. Tunnista jäi hyvä fiilis vaikka peruutusten kanssa on vielä edessä pitkä ja kivinen tie. 

Aamut

”Phone, Facebook, Instagram, COFFEE, check… OK, Good morning world!”

Yleensä aamuni alkaa sillä, että herätyskello soittaa ennen viittä merkiksi siitä, että työaamu kutsuu. Ennen kun olen täysin hereillä, saatan hetken aikaa toivoa ja melkein luullakin, että herätyskello joka yrittää inhottavasti keskeyttää uneni kuuluukin ehkä jollekin muulle, eikä minun tarvitse oikeastaan edes välittää siitä. Olen yksi niistä aamu-unisista ihmisistä, jotka eivät pomppaa sängystä ylös sekunnin murto-osassa siitä hetkestä kun herätyskellon ensimmäinen piipitys on kuulunut. Vaan saatan jopa miettiä pienen hetken, että josko hieman torkuttaisin (samaan aikaan ihanin ja salakavalin toiminto puhelimessa). :) 

   
On myös niitä aamuja, jolloin kello soittaa vasta kahdeksalta tai yhdeksältä. Silloin nouseminen on jo huomattavasti helpompaa, mutta silti se pieni aamu-unisuus minussa nostaa päätään. Näinä aamuina menen yleensä salille tai aamulenkille, jonka ansiosta energiaa sitten riittääkin loppupäiväksi. Eli jos minulla on vain mahdollisuus harrastaa liikuntaa heti aamusta, teen sen ehdottomasti, koska tiedän silloin herääväni kunnolla. Näin ei ole kuitenkaan ollut aina, vaan vasta noin reilu vuoden verran. Reilu vuosi sitten en voinut kuvitellakaan lähteväni lenkille tai edes salille ennen kello viittä iltapäivällä. En myöskään saanut syötyä aamupalaa kunnolla, ehkä vähän vettä ja hedelmiä. Ja olo olikin sitten sen mukainen loppupäivän; todella väsynyt ja ärtynyt. Mutta tähän liittyvästä elämäntapamuutoksesta myöhemmin lisää.

Nykyisin aamupala kuuluu jokapäiväisiin rutiineihin. Jos en ehdi syömään kotona, aamupala lähtee mukaan. Pääperiaatteni on, että aamupalani on melko proteiinipitoinen, sillä ainakin omalla kohdallani se auttaa hillitsemään napostelua ja pitää minut kylläisenä lounaaseen asti. Lisäksi kunnon proteiinipitoinen aamiainen, joka sisältää myös hiilihydraatteja laittaa aineenvaihdunnan käyntiin; koko yön paastonnut kroppa kiittää. :) Maitorahka, kananmunat, marjat, hedelmät, kasvikset, raejuusto sekä riisikakut (en juurikaan syö leipää) muodostavat aikalailla sen rungon, jonka perusteella aamiaiseni kokoan. Alla esimerkki tästä aamusta:

 
Kolmen valkuaisen munakas, jonka seassa raejuustoa sekä tuoretta basilikaa. Riisikakku, jonka päällä savujuustoa sekä kurkkua. Hedelmänä cantaloupe melonia. Kupillinen kahvia (ilman sitä aamu ei lähde käyntiin) sekä vettä. Lisäksi joka aamu myös vitamiinit. Tämä setti on helppo tehdä myös edellisenä iltana valmiiksi ja pakata mukaan. :)

Vaikka aamupalan syöminen saattaisikin tuntua hankalalta joko siksi, ettei ole tottunut sitä syömään tai ei ehdi sitä valmistamaan, suosittelen kuitenkin yrittämään. Silmät aukeaa aamulla paremmin ja kehosi rytmi alkaa muuttua pikku hiljaa siihen suuntaan, että olet nälkäinen aamuisin. Ajatuksella koottu aamupala antaa kuitenkin pitkäkestoisen energiapiikin koko päivälle. 

<3 Hanna