Ratsailla taas maaston muodossa

Yleensä maanantait ovat mulle mukavia päiviä, pääseehän illalla ratsastamaan. Eilen kuitenkin väsytti enemmän kuin pitkään aikaan ja fiilis oli myös sen mukainen. Päätin kuitenkin kääntää auton keulan kohti Keravaa ja Enjalan tallia. Jo ajomatkalla Espoosta Keravalle laskin tunteja siihen että pääsee suihkuun ja nukkumaan, ei siis mikään paras lähtökohta orientoitua ratsastustunnille. Tuntilistan luona kuitenkin väsynyt mieleni sai vitamiiniruiskeen, koulukiemuroiden sijaan tunnin aiheena olikin maasto, ja vielä parempaa, heppana maailman paras suomehevonen Vautsi.

Maastoon suuntasi oikea suomenhevosseurue, harmonian rikkoi ainoastan pohjoisruotsinhevonen Lucas ja puoliverinen Atte. Alkutunnin vaeltelimme käynnissä ja ravissa pelto- ja metsäpätkiä nauttien elokuun illan tunnelmallisesta fiiliksestä. Vautsiin sai heti hyvän kontaktin, 23-vuotiaaksi kääntyvä vanha pappa liikkui omalla moottorilla eteenpäin tyytyväisenä ja rentona. Pari kertaa tuli erimielisyyksiä siitä onko kyseessä treeni vai rento eväsretki, mutta hetken keskusteltuamme pääsimme asiasta yhteisymmärykseen ja treenimoodin päälle. Samanlaisia ajatuksia taisi olla takana tulevalla Mari suokilla joka näki maaston loputtomana buffetpöytänä.

Tunnin päätehtäväksi maastossa opettaja Heli oli suunnitellut yksilötehtävänä suoritettavan "radan". Aluksi ratsukon piti ravata pätkä hiekkatietä, kääntyä ympäri ja laukata samainen hiekkatienpätkä takaisin jonka jälkeen oli jatkettava laukassa jyrkkään ylämäkeen, mäen päällä tiputtaa raville josta käyntiin ja alamäki alas osaston perään. Halutessaan laukkaosuudella sai hypätä maastoesteen. PV Atte aloitti tehtävän ja oli selvästi katsonut päivällä kenttäratsastuksen osuuden Rion olympialaisissa. ;) Vauhdista päätellen Atte kuvitteli olevansa Keravan sijaan Riossa maasto-osuudella ja ihmetteli varmasti kun yleisö ei hurannutkaan suoritukselle. Vautsin kanssa tehtävä meni rennosti ja hallitusti, vanha pappa kun ei petä koskaan. Laukannosto oli pehmeä ja napakka, laukka hallittua ja mukavaa, minun oli helppo rentoutua ja luottaa heppaan täysin. <3 Vauhti meinasi hieman papalla hyytyä ylämäkeen, mutta hienosti jatkettiin tehtävä loppuun asti. Lopuksi laukkasimme ja loppuverkkasimme kentällä. Kivan maaston ansiosta loppulaukoissa höntsäilimme Vautsin kanssa blondit tukat hulmuen ja oli jopa sääli siirtyä kävelemään vapain ohjin. Tosin en ollut varma kumpi läähätti enemmän, ratsu vai ratsastaja ;)

Kotiin ajaessa pohdin harrastustani. Harva laji on yhtä monipuolinen kuin ratsastus. Samaan aikaan on hallittava oma keho, hevonen ja ympäristö. Jokainen hevonen on ainutlaatuinen tallitavoiltaan ja ratsastettavuudeltaan, tutultakin hevoselta voi löytää uusia ominaisuuksia. Ratsastajana ei ole ikinä valmis. Onnistuminen ja epäonnistuminen ovat usein kiinni pienistä asioista. Ratsastaja ja ratsu ovat inhimillisiä olentoja jolla on hyvät ja huonot päivänsä. Omalla kohdalla epäonnistumiset eivät lannista vaan päinvastoin sisuunnuttavat mutta onnistumiset niin kuin tänään, saavat entistä suuremman palon lajin pariin. Ehkä se oma hevonen. Vielä joskus. Sitten isona. Hyvä ratsastustaito on matka.