”Phone, Facebook, Instagram, COFFEE, check… OK, Good morning world!”
Yleensä aamuni alkaa sillä, että herätyskello soittaa ennen viittä merkiksi siitä, että työaamu kutsuu. Ennen kun olen täysin hereillä, saatan hetken aikaa toivoa ja melkein luullakin, että herätyskello joka yrittää inhottavasti keskeyttää uneni kuuluukin ehkä jollekin muulle, eikä minun tarvitse oikeastaan edes välittää siitä. Olen yksi niistä aamu-unisista ihmisistä, jotka eivät pomppaa sängystä ylös sekunnin murto-osassa siitä hetkestä kun herätyskellon ensimmäinen piipitys on kuulunut. Vaan saatan jopa miettiä pienen hetken, että josko hieman torkuttaisin (samaan aikaan ihanin ja salakavalin toiminto puhelimessa). :)On myös niitä aamuja, jolloin kello soittaa vasta kahdeksalta tai yhdeksältä. Silloin nouseminen on jo huomattavasti helpompaa, mutta silti se pieni aamu-unisuus minussa nostaa päätään. Näinä aamuina menen yleensä salille tai aamulenkille, jonka ansiosta energiaa sitten riittääkin loppupäiväksi. Eli jos minulla on vain mahdollisuus harrastaa liikuntaa heti aamusta, teen sen ehdottomasti, koska tiedän silloin herääväni kunnolla. Näin ei ole kuitenkaan ollut aina, vaan vasta noin reilu vuoden verran. Reilu vuosi sitten en voinut kuvitellakaan lähteväni lenkille tai edes salille ennen kello viittä iltapäivällä. En myöskään saanut syötyä aamupalaa kunnolla, ehkä vähän vettä ja hedelmiä. Ja olo olikin sitten sen mukainen loppupäivän; todella väsynyt ja ärtynyt. Mutta tähän liittyvästä elämäntapamuutoksesta myöhemmin lisää.
Nykyisin aamupala kuuluu jokapäiväisiin rutiineihin. Jos en ehdi syömään kotona, aamupala lähtee mukaan. Pääperiaatteni on, että aamupalani on melko proteiinipitoinen, sillä ainakin omalla kohdallani se auttaa hillitsemään napostelua ja pitää minut kylläisenä lounaaseen asti. Lisäksi kunnon proteiinipitoinen aamiainen, joka sisältää myös hiilihydraatteja laittaa aineenvaihdunnan käyntiin; koko yön paastonnut kroppa kiittää. :) Maitorahka, kananmunat, marjat, hedelmät, kasvikset, raejuusto sekä riisikakut (en juurikaan syö leipää) muodostavat aikalailla sen rungon, jonka perusteella aamiaiseni kokoan. Alla esimerkki tästä aamusta:
Kolmen valkuaisen munakas, jonka seassa raejuustoa sekä tuoretta basilikaa. Riisikakku, jonka päällä savujuustoa sekä kurkkua. Hedelmänä cantaloupe melonia. Kupillinen kahvia (ilman sitä aamu ei lähde käyntiin) sekä vettä. Lisäksi joka aamu myös vitamiinit. Tämä setti on helppo tehdä myös edellisenä iltana valmiiksi ja pakata mukaan. :)
Vaikka aamupalan syöminen saattaisikin tuntua hankalalta joko siksi, ettei ole tottunut sitä syömään tai ei ehdi sitä valmistamaan, suosittelen kuitenkin yrittämään. Silmät aukeaa aamulla paremmin ja kehosi rytmi alkaa muuttua pikku hiljaa siihen suuntaan, että olet nälkäinen aamuisin. Ajatuksella koottu aamupala antaa kuitenkin pitkäkestoisen energiapiikin koko päivälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti