Eilisellä tunnilla sain työskennellä yhdessä tutun ja turvallisen Lucas hevosen kanssa. Meillä onkin takana monta yhteistä ratsastuskilometriä niin maastossa, koulussa ja esteillä. Lucas on pohjoisruotsinhevonen ja hieman raskasrakenteinen, mutta erittäin herkkä ja osaava ratsu. Seitä ratsastaessa täytyy muistaa olla päättäväinen, sillä Lucas kyllä ymmärtää minkä verran töitä kannattaa tehdä.
Lucas oli valmiina tunnilla joten se oli hyvin lämmitelty kun meidän tuntimme maneesissa starttasi. Aiheena oli pysähdykset, pysähdyksistä siirtymisen ja peruutukset. Aloitimme käynnistä pysähtymisillä joten vatsalihakset saivat heti töitä. Pysähdykset sujuivat ihan kivasti, mitä nyt muutaman kerran Lucas yritti hiipiä pysähdykseen kun en ollut ajoissa hereillä. Sitten jatkoimme tehtävää siten että lyhyellä sivulla merkin kohdalla pysähdys, siitä ravinosto. Tässäkin olisin voinut olla napakampi pohkeen kanssa jotta siirtyminen raviin olisi ollut sujuvampi. Lopulta etenimme peruutuksiin ja siitä laukannostoon. Minulla oli eilen ongelmia oikea painopisteen löytämisessä mikä vaikutti heti peruutuksen onnistumiseen. Lucas tajusi myös ennen omaa vuoroaan edessä olevan laukannoston joten peruutukseen keskittyminen ei sujunut, ei sitten millään. Lopulta saimme muhkeita peruutusaskelia ja siitä rytinällä laukkaan. Vaikka peruutukset menivät penkin alle, laukannostot olivat oikein hyviä ja siistejä. Loppuravissa Lucas oli mukavasti kuulolla ja taipui kulmiin kivasti. Tunnista jäi hyvä fiilis vaikka peruutusten kanssa on vielä edessä pitkä ja kivinen tie.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti