Reilu viikko sitten heräilin uuteen päivään hotellihuoneessa
Dubain auringon alla. Takana oli seitsemän tunnin lento ja pikaiset muutaman
tunnin yöunet. Suunnistimmekin suoraa herättyämme hotellin aamiaiselle, koska
kummankin väsynyt olemus suorastaan huusi kahvia ja ruokaa. Ensimmäisen kahvikupin
jälkeen energiatasot alkoivat palautua ja unihiekka kadota silmistä. Ihastuinkin
tuohon kardemummalla maustettuun arabialaiseen kahviin ikihyväksi ja jokainen
seuraavista aamuista lähti aina käyntiin kahdella kupilla tuota ihanuutta. Aamupalan
jälkeen astuimme ulos hotellista, ja kun Suomen talven keskellä kaivattu
aurinko, lämpö ja valo osuivat kasvoihin, tajusin olevani viimein lomalla.
Ensimmäinen asia, joka Dubaissa kiinnitti huomioni, ihanan
lämmön lisäksi, oli siisteys. Minne tahansa menikin ei kaduilla näkynyt roskan
roskaa eikä edes tyhjiä pulloja. Edes mitään ominaistuoksua en onnistunut
huomaamaan. Yleensä jokaisella paikalla on oma tuoksunsa, josta paikka jää
mieleen ja reissumuistot sitten kytkeytyy näihin ominaistuoksuihin, mutta ei
Dubaissa.
Ensimmäisenä päivänä kävelimme paljon, sillä aina uuteen
paikkaan mennessäni haluan aistia paikan tunnelmaa ja se onnistuu parhaiten
vaeltelemalla. Välimatkat ovat Dubaissa kuitenkin todella pitkiä eikä Dubai
muutenkaan ole mikään kävelijän paratiisi, sillä jalkakäytävät ovat välillä
todella kapoisia, melkein kun kävelisit liikenteenjakajassa autojen seassa.
Suojatiet ovat myös vähissä ja varsinkin ne valo-ohjatut. Kadun ylittäminen
saattaa siis olla melkoinen extreme suoritus, sillä liikenne Dubaissa on
todella runsasta ja ajonopeudet aivan jotain muuta kuin meillä täällä Suomessa.
Mekin ylitimme muutaman kadun fiiliksellä ”Ready Steady Run!!”.
Ylimääräistä Dubaissa ei kuitenkaan tarvitse kävellä, sillä
taksilla ja julkisilla kulkeminen on todella halpaa ja bussi - sekä metroverkosto
on todella kattava. Metrolla ja bussilla kulkeminen on todella tehty helpoksi,
sillä jokainen pysäkki kuulutetaan niin arabiaksi kuin englanniksi. Lisäksi
seuraavan pysäkin voi tarkistaa bussissa tai metrossa olevasta ”seuraava
pysäkki” – taulusta, jossa info lukee niin arabiaksi kuin englanniksi. Jos
aikoo käyttää paljon julkistaliikennettä reissunsa aikana suosittelen
ehdottomasti paikallisen matkakortin, NOL kortin, ostamista. Kortti maksaa
otettaessa 25 AED (noin 7 euroa), josta itse kortille jää hintaa 5 AED, sillä loppu
summa 19 AED on arvoa kortilla, jota käytetään matkustamiseen. Kortti näytetään
lukijalle metroon tai bussiin mentäessä sekä sieltä poistuttaessa. Korttiin voi
ladata lisää arvoa jokaisella metroasemalla ja useimmilla bussipysäkeillä,
joilta löytyy laite tätä varten.
Dubaissa aika tuntuu todella menevän kuin siivillä, koska
nähtävää ja koettavaa on niin paljon. Saimme helposti yhden päivän kulutettua
The Dubai Mall:ssa. Teimme ostoksia, kävimme ihailemassa sisäakvaariota ja itse
kävin jopa luistelemassa, sillä ostoskeskuksen sisälle on rakennettu
hyvänkokoinen luistinrata. Välillä oli mukava piipahtaa ulkona nauttimassa
lämmöstä ja auringosta. Pimeyden laskeuduttua pääsimme seuraamaan upeata vesi
ja valo show:ta. Dubai on todella shoppailijan paratiisi vaikkakin hinnat
ovatkin melko samalla tasolla kuin meillä täällä Suomessa. Shoppailijan
kannattaa Dubai Mallin lisäksi vierailla myös Mall of the Emiratessa, jossa voi
myös ihailla suurta sisähiihtokeskusta. Myös Dubai Marina Mall on käymisen
arvoinen paikka.
Dubain aurinko on mielenkiintoinen. Se lämmittää ja
piristää, mutta millään se ei meinaa tarttua. Vietimme yhden päivän Jumeirah
Beachilla ja sain hädin tuskin rusketusrajat aikaiseksi. Aurinkorasvaa
kannattaa silti käyttää kun käy upottamassa varpaansa tuohon ihanaan valkoiseen
hiekkaan ja nauttimassa lämpöisestä merivedestä. Rannalla voi ihan vapaasti
oleskella bikineissä ja muutenkin pukeutuminen tuntui olevan huomattavasti
vapaampaa turistien keskuudessa kuin se mihin olin itse valmistautunut. Itse
pyrin aina liikkumaan joko hartiat tai polvet peitettyinä, mutta ei olisi
tarvinnut. Sen verta moni turistinainen käveli minua vastaan minishortseissa
tai minihameessa, että jos en aina välillä olisi nähnyt burkaan pukeutuneita
naisia, olisin helposti voinut unohtaa missä olen lomamatkalla. Muutenkin
sisätiloissa ilmastointi oli sen verran kovalla, että olin todella iloinen
siitä että kannoin kassissa mukanani hartiahuivia.
Vietimme Dubaissa viisi ihanaa päivää ja viimeisenä iltana katsellessani
kaupungin valoja hotellimme kattouima-altaasta päätin, että tänne aion tulla
vielä uudestaan. Ihmisten ystävällisyys, mukava ilmapiiri ja olemisen helppous
tekivät lomasta täydellisen.
Seuraavaa reissua jo odottaen,
<3 Hanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti